www.auriart.com

Luonnon energia elvyttää ja parantaa

“Kaikki on energiaa.”


Auringonkukka

Kaikki on energiaa. Kaikki värähtelee omalla taajuudellaan – aina atomeista ajatuksiin, kirjoista kukkasiin ja kuvista koko maailmankaikkeuteen. Tosin energia on erilaista eri paikoissa. Ruuhkainen moottoritie sykkii täysin eri tavalla kuin vaikkapa rauhaisa kukkaketo tai lehtometsän siimes.

Luonnon energia elvyttää ja parantaa. Se on osoitettu tieteellisesti ympäristöpsykologian tutkimuksissa. Luonto on siis ilmainen ihmelääke, jota ihmiset ovat käyttäneet aikojen alusta, vaistonvaraisesti tai tietoisesti. Luonto lataa meihin uusia voimia. Sen hiljaisuus rauhoittaa ja auttaa saamaan kosketuksen omaan sisäiseen hiljaisuuteen. Pidä huolta Luontoemosta, jotta se voisi edelleen pitää huolta sinusta.

Energiaa kuvista ja kirjoista

“Tämä kuva on ladattu täyteen energiaa – katsominen omalla vastuulla!”


Onni ja Unelma

Myös kuva tai pelkkä mielikuva luonnosta hoitaa kuten luonto. Sekin on ehditty tieteellisesti mitata. Kuva värähtelee vastaavaa energiaa kuin sen esittämä kohde – tai myös tekijä. Miksipä muuten ripustaisimme seinällemme tai työpaikan kaapinoveen kuvia, joista koemme saavamme voimaa harmaina hetkinä. Kuvissa aurinko paistaa, lapset hymyilevät, enkelit suojelevat, kissat kellivät, luonto viheriöi ja tyyni veden pinta peilaa sinitaivasta. Kuvan voimasta kertovat myös alttaritaulut ja jopa ihmeitä tekevät ikonit.

Tulemme siksi mitä katsomme. Hymy tarttuu, myös kuvasta. Rauhaa huokuva maisemakuva rauhoittaa ja eheyttää mieltä. Väreilläkin on vaikutuksensa vihreän virkistävästä sinisen viilentävään. Kuvat voivat auttaa voimaan paremmin - niin kotona, koulussa, päiväkodissa, työssä, hoitopaikassa, hotellissa, toipumistilassa, sairaalassa jne.

Auriart haluaa kuvillaan ja teksteillään välittää edellä kerrotun kaltaista myönteistä ja hoitavaa energiaa, eheyttä ja iloa. Siihen on kannustanut runsas ja ihana palaute. Kenties kuvista ja teksteistä välittyy juuri se energia, mielentila, joka Aurilla on niitä luodessaan. Auri elää silloin kosketuksessa lapseen sisällään. Hän näkee enkeleitä, kuuntelee eläinten sekä muun luonnon viisautta ja kirmailee aurinkoisilla päivänkakkarakedoilla. Hän elää yhteydessä lapsuuden ikiaikaiseen paratiisiin, joka sykkii iloa, valoa ja rakkautta. Välillä hän myös katselee aikuisten touhuja huumorilasit silmillä.

Elämänvoima

Monet kulttuurit tuntevat käsitteen elämänvoima tai elinvoima. Se on energiaa, joka pitää yllä elämää ja täyttää kaiken elävän. Intiassa ja joogassa se tunnetaan nimellä prana. Japanissa samaa tarkoittaa ki ja Kiinassa chi. Joogan sekä muiden alkuperältään itämaisten lajien ja energiahoitojen menetelmin pyritään muun muassa ohjaamaan, voimistamaan ja tasapainottamaan tätä hyvin hienosyistä energiaa.

Heli Ilaskari on jooganopettaja (Euroopan Joogaunioni), Reiki Master ja Violetti Liekki Reiki Master. Hän on kirjoittanut alkeisoppaat joogasta ja meditaatiosta.


cv jooga ja energia